Vijaywadan kylässä Andra Pradeshin osavaltiossa Intiassa nuori äiti, Polamma, on matkalla ostamaan maitoa neljälle lapselleen. Hän askeltaa slummin kujien varjossa kuin hiljaa hiipien vältellen suurempia väkijoukkoja. Monelta tällaiselta reissulta Polamma joutuu palaamaan tyhjin käsin, koska köyhät ja ilman kastiarvoa olevat päätyvät kyläkaupan jonossa viimeiseksi. Intiakin kärvistelee maailman laajuisen epidemian kourissa. Kastittomia ihmisiä pidetään erityisesti taudinkantajina. Heitä voi tavata usein siellä, missä muut eivät mielellään liiku ja sellaiseen aikaan, jolloin hyväosaisemmat ovat kotona. Varjot ovat heidän suojansa.
Matkallamme Biharissa, toisessa Intian osavaltiossa, leiriydymme Patnan kaupungin laitamille. Saamme automme tavaroineen aidattuun isoon pihaan Banyanpuun varjoon. Aidatun alueen ulkopuolella, sisäänajoportin vieressä on muovikatos, jonka alla istuu äiti lapsensa kanssa kerjäämässä. Arasti hän aluksi lähestyy meitä melkein kuin varmana, että heidät ajetaan pois. Sovimme aidatun alueen portinvartijan kanssa, että äiti lapsineen saa tulla. Niinpä äiti tuo joka aamu poikansa sylissään automme luo. Kutsumme heitä alkuun ”porttipipoleiksi” eli portti-ihmisiksi. Tutustumme tulkin kautta. Äiti kertoo Aatmay-poikansa olevan jo melkein 5, mutta poika ei kävele. Hän on pienikokoinen ja jalat näyttivät heikoilta. Leirissämme he käyvät syömässä parin viikon ajan ja istuvat myös kanssamme aamun ja illan laulu -ja rukoushetkissä. Lähtiessämme eteenpäin bussin takapeilissä näkyy vilkuttava äiti ja äidistä tukea ottava, mutta jaloillaan seisova Aatmay.
Kuin salaa ja muita vältellen tuli myös samarialainen nainen Sykarin kaupungin kaivolle keskipäivän helteessä (evankeliumi Johanneksen mukaan 4. luku). Hän havahtui, kun huomasi, että kaivolla istuikin juutalainen mies. Oli odotettavissa pilkkaa, moitetta ja häpeää. Naisen päällä leijui kolminkertainen huonon osan ja maineen taakka: hän oli halveksittua Samarian ”sekakansaa”, hän oli nainen ja vielä sellainen, jonka elämänjärjestyksen tiedettiin yleisesti olevan paheksuttava. Pitikin sattua! -hän noitui mielessään. Naisen yllätys on kuitenkin valtava, kun tämä kaivolla istuva mies ei heitäkään häntä kivellä tai edes väisty pois vaan katsoo häntä ystävällisesti ja puhuu hänelle ja pyytää vielä vettä! Mies puhuu hänelle jostain sellaisesta vedestä, joka on toisenlaista, elävää vettä, jota saatuaan ei tarvitse enää tarvitse olla janoissaan. ”Herra, anna minulle sitä vettä!” Tuo kohtaaminen Jeesuksen kanssa muutti naisen elämän. Salaa hiiviskelijästä tuli iloisen uutisen kuuluttaja kaupungissaan. Riippumatta siitä, millaisissa varjoissa ja epäonnistumisten alhoissa olemme, saamme aina kääntyä Jeesuksen puoleen. Hänessä kohtaamme hämmästyttävän rakkauden!
Jarmo Sihvonen
(lähteet: CNN/matka-arkisto/Uusi Testamentti)
Comments