Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi
Oma ruumiimme, aviopuolisomme ja ajallisen omaisuutemme lisäksi meillä on vielä yksi aarre, jota ilman me emme myöskään voisi tulla toimeen, nimittäin kunnia ja hyvä maine. Tässä on kysymys siitä, ettei kenenkään tarvitse elää ihmisten parissa julkisesti häväistynä ja kaikkien halveksimana. Yhtä vähän kuin Jumala tahtoo, että lähimmäisen rahaan ja omaisuuteen kajotaan, yhtä vähän hän tahtoo, että tämän maine, kunnia ja nuhteettomuus riistetään tai saa kolhuja.
Tämä käsky vaatii siis ensinnäkin jokaista auttamaan lähimmäistään, että tämä saisi oikeutensa. Sitä ei saa sallia estettävän tai vääristettävän, vaan itsekunkin - oli hän sitten tuomari tai todistaja - on edistettävä ja valvottava sitä tarkasti, olipa kysymys mistä tahansa.
Toiseksi. Käskyn vaikutuspiiri laajenee erittäin paljon, jos sitä sovelletaan hengelliseen oikeuteen eli hallintavaltaan. Sen alueellahan jokainen todistaa väärin lähimmäistään vastaan. Missä näet vain onkin hurskaita saarnaajia ja kristittyjä, maailman mielipiteen mukaan he ovat harhaoppisia ja luopioita tai suorastaan parantumattomia kapinoitsijoita ja ilkiöitä.
Kolmanneksi. Kaikkiin meihin kohdistuen tämä käsky kieltää jokaisen kielen synnin, joka suinkin voi lähimmäistä vahingoittaa tai loukata. Tapahtuuhan väärän todistuksen lausuminen juuri kieltä käyttäen. Jokainen kuulee lähimmäisestään mieluummin pahaa kuin hyvää. Ja vaikka me itse pahuuteen piintyneinä emme voi sietää kenenkään kertovan meistä hitustakaan epäedullista, vaan jokainen haluaisi, että koko maailma puhuisi hänestä pelkkää hyvää, me emme kuitenkaan kestä kuulla, että toista oikein kehutaan.
Välttääksemme siis tällaisen pahan tavan meidän on syytä huomata, ettei kellään ole valtuutta julkisesti tuomita ja rangaista lähimmäistään, vaikka näkisikin tämän tekevän syntiä. Vain siinä tapauksessa, että joku on määrätty tuomariksi ja rankaisijaksi, hän voi sen tehdä. Synnin tuomitseminen ja synnin tietäminen ovat nimittäin kaksi eri asiaa. Voit ehkä sen hyvinkin tietää, mutta et saa sitä tuomita. Voin hyvin nähdä ja kuulla lähimmäiseni tekevän syntiä, mutta minulla ei ole mitään oikeutta saattaa sitä muiden tietoon. Jos sitten tartun asiaan, käyn tuomitsemaan ja arvostelemaan lankean syntiin, joka on suurempi kuin se mistä kerroin. Mikäli tiedät synnin, tee aivan päinvastoin. Sulje se korviisi kuin hautaan ja luo se umpeen, kunnes sinut valtuutetaan tuomariksi ja joudut rankaisemaan virkasi puolesta.
Panettelijoita ovat siis ne, jotka eivät jätä asiaa siihen, että sen tietävät. He jatkavat eteenpäin, kuuluttavat tuomion julki etukäteen, ja jos he hitusenkaan tietävät, he juoksevat uutisineen joka loukkoon. Nautiskellen he kahnuttavat itseään saadessaan tonkia toisten likaa kuin mitkäkin siat, jotka kellivät loassa ja sitä kärsällään kääntävät.
Siksi Jumala on tahtonut kieltää kaikilta panettelun. Kukaan ei saa puhua toisesta pahaa, vaikka tietäisikin hyvin tämän todella olevan syyllinen. Keneltäkään ei nimittäin saa riistää hänen kunniaansa eikä hyvää nimeään, ellei sitä ole jo aikaisemmin viran puolesta tehty. Väärää todistusta on siis kaikki sellainen sanominen, mitä ei voida osoittaa todeksi. Sen vuoksi ei kukaan saa julkistaa eikä väittää todeksi mitään sellaista, mistä ei ole ilmeistä ja riittävää näyttöä. Kaiken vielä kiteyttääkseni: Salassa oleva on myös pidettävä piilossa ja siitä on salassa nuhdeltava, kuten kohta kuulemme. Missä siis vain tapaatkin jonkun suupaltin, joka on ottanut toisen hampaisiinsa ja parjaa tätä, esitä vastalauseesi rohkeasti vasten kasvoja, niin että hän punastuu häpeästä. Sillä tavalla oppii tukkimaan suunsa moni sellainen, joka muuten pilaisi jonkun ihmisparan maineen. Maineen menetyksestä on erittäin vaikea selviytyä. Sillä kunnia ja hyvä nimi riistetään nopeasti, mutta niiden takaisin saaminen käy hitaasti.
Ymmärrät siis sen, että on ehdottomasti kielletty puhumasta lähimmäisestä mitään pahaa. Poikkeuksen tästä säännöstä muodostavat kuitenkin maallinen esivalta, saarnaajat sekä isä ja äiti. Tämä käsky on siis käsitettävä niin, ettei paha silti jää rankaisematta. Tällainen velvoitus koskee myös esivaltaa, isää ja äitiä, jopa veljiä ja sisaria tai muutoin hyviä ystävyksiä. Heidän on puolin ja toisin nuhdeltava pahaa, mikäli se on välttämätöntä ja hyödyksi.
Oikea tapa hoitaa tämä asia olisi kuitenkin pitäytyä sääntöön, jonka Kristus esittää Matteuksen evankeliumin 18. luvussa. (Matt. 18:15) Hän sanoo siinä näin: "Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken." Tämä on sinulle erinomaisen hieno neuvo kielesi hallitsemiseksi. Sitä on tarkoin noudatettava vastapainoksi surkealla kielen väärinkäytölle. Toimi siis sen mukaan. Älä saata juoruinesi lähimmäistäsi muiden hampaisiin, vaan kehota kahden kesken häntä parantamaan tapansa. Menettele samoin myös silloin, kun joku muu kuiskii korvaasi tämän tai tuon tekosia. Neuvo häntäkin menemään asianomaisen luokse ja nuhtelemaan tätä henkilökohtaisesti, mikäli on itse nähnyt kyseisen tapauksen. Ellei hän ole sitä nähnyt, pitäköön suunsa kiinni.
Kristus opettaa edelleen näin: "Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'." Aina on siis asia hoidettava henkilökohtaisesti sen kanssa, jota se koskee eikä juoruiltava hänen selkänsä takana. Mutta jos tästäkään ei ole apua, siirrä se julkisesti hoidettavaksi, joko maalliseen tai hengelliseen tuomioistuimeen. Tällöin et ole enää yksin, vaan rinnallasi ovat nuo todistajat, joiden kanssa voit osoittaa asianomaisen syylliseksi. Todistukseenne nojautuen voi tuomari sitten tuomita ja määrätä rangaistuksen. Tällä tavalla, laillista järjestystä noudattaen, pahaa voidaan päästä torjumaan ja parantamaan.
Kaikki edellä puhuttu koskee salaisia syntejä. Jos taas synti on täysin julkinen, selvästi tuomarin ja kaikkien muidenkin tiedossa, silloin voit syntiin syyllistymättä välttää asianomaista ja antaa hänen olla oloissaan. Hänhän on jo itse turmellut maineensa. Lisäksi voit julkisesti todistaa häntä vastaan. Koska asia on päivänselvä, kysymys ei voi olla mistään juoruilusta, väärästä tuomitsemisesta eikä väärin todistamisesta. Onhan esimerkiksi kaikki se, mistä nyt moitimme paavia ja hänen oppiaan, täysin avoimesti julkaistu kirkossa ja kuulutettu koko maailmalle. Kun näet synti on julkinen, tulee myös rangaistuksen ansaitusti olla julkinen, jotta jokainen oppisi varomaan syntiä.
Näin siis selitämme tämän käskyn keskeisen sisällön ja yleisen merkityksen: Kukaan ei saa vahingoittaa lähimmäistään kielenkäytöllään, oli tämä sitten ystävä tai vihollinen. Hänestä ei saa puhua pahaa, ei totta eikä tekaistua, paitsi siinä tapauksessa, että se tapahtuu viran velvoituksella ja hänen parantamisekseen. Aivan päinvastaiseen on jokaisen kieltään käytettävä: päästettävä se puhumaan jokaisesta pelkkää hyvää, peittämään ja vähentämään hänen syntejään ja rikkomuksiaan, kaunistamaan ja verhoamaan niitä omalla kunniallaan. Olkoon hänen päävaikuttimenaan se, minkä Kristus on evankeliumissa julistanut kaikkien lähimmäiseen kohdistuvien käskyjen ytimeksi: (Matt. 7:12) "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille."
Sillä ihmisellä ja ihmisessä ei ole mitään muuta, mikä voisi sekä hengellisissä että maallisissa asioissa tuottaa hyvää tai aiheuttaa vahinkoa enemmän ja laajemmin kuin ruumiin jäsenistä pienin ja heikoin, kieli. (Jaak. 3:5)
Käskyn selityksen lyhensi Petri
