Näyttökuva 2012-11-23 kohteessa 14.03.
Search
  • Alfa Omega Loviisa

Sana vuodelle 2022

Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.

1 Kor 15:58

Muutama kuukausi sitten olin hieman kireä, useana iltana peräkkäin oli jotain ohjelmaa, johon olin sitoutunut. Oli uusia asioita, joita jouduin opettelemaan, enkä ollut mitenkään kiitollisessa mielentilassa. Sitten koin sisäisen ”valaistumisen” ja tajusin, että Jumala maksaa kaikesta vaivannäöstäni palkan. Siitä lähtien olen muistuttanut itseäni, että minulle maksetaan hyvä palkka.



Jumalalta ei mikään ole piilossa, vaan hän näkee kaikki meidän tekomme ja maksaa niistä palkan. Yksikään ponnistuksemme tai tekomme jonkun toisen hyväksi ei jää häneltä huomaamatta. On kysymys sitten rukoilemisesta, auttamisesta, toisen rohkaisemisesta, uhraamisesta tai mistä tahansa epäitsekkäästä asiasta.


Edessä voi olla sekava ja levoton vuosi, mutta meidän Jumalamme on edelleenkin sama. Hänen käskynsä ovat edelleenkin samat. Olemme Kristuksen todistajia ja hänen valonsa tässä ajassa. Hän avaa mahdollisuuksia toimia ja pitää meistä huolta. Hän johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen.


Tärkeimmät kohtaamiset ihmisten kanssa tapahtuvat arjen keskellä. Ne voivat olla pieniä hetkiä, joissa voimme olla valona muille turvattomana aikana. Jumala avaa meille ovia, joissa on meidän nimemme. Rukoilkaamme, että voimme astua epäröimättä Jumalan avaamiin tilaisuuksiin.

Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Ef 2:10


Therefore, my beloved brothers and sisters, be steadfast, immovable, always excelling in the work of the Lord [always doing your best and doing more than is needed], being continually aware that your labor [even to the point of exhaustion] in the Lord is not futile nor wasted [it is never without purpose].

1 Kor 15:58 Amplified bible


- Petri



59 views

Recent Posts

See All